– DNA-viivakoodit kaikille eliölajeille –    
           
 
   

 

 

| Ajankohtaista |

         
© Ari Kakko
 
© Ari Kakko
 

FinBOL-seminaari Helsingissä 19.4.2015

Seminaari järjestetään Helsingin Vuosaaressa Kulttuurikeskus Sofian tiloissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ilmoittautuminen tähän osoitteeseen. Ruokailu maksaa 36 euroa (sisältää aamupalan, lounaan ja kahdet kahvit kahvileipineen) maksetaan tilille Suomen Perhostutkijain Seura OKO FI51 5780 3820 0246 92. Mahdollisuus myös majoittua eri maksusta. Paikalla järjestetään Hyönteisviikonlopputapahtuma samaan aikaan.
>> FinBOL-seminaarin ohjelma ja aikataulu,
>> ilmoittautuminen sekä lisätiedot.

Kansallisen DNA-viivakoodihankkeen FinBOLin ensimmäinen kolmevuotinen vaihe on päättynyt. Hanke on onnistunut erinomaisesti, jonka kunniaksi järjestämme seminaarin Helsingissä Vuosaaressa Kulttuurikeskus Sofiassa (www.kulttuurikeskussofia.fi) sunnuntaina 19.4.2015. Seminaari pidetään ns. hyönteisviikonlopun yhteydessä, mutta on erillinen tapahtuma. Jo edellisenä päivänä, eli lauantaina 18.4.2015 pidetään hyönteisviikonlopun yhteydessä kaksi esitelmää liittyen FinBOL-hankkeeseen.

Kokouksen järjestäjät toivottavat kaikki tervetulleiksi paikalle. Seminaarissa 19.4. pidetään 18 esitelmää eri eliöryhmistä. Kasvit, eläimet ja sienet ovat kukin edustettuina. Olemme kutsuneet kaksi ulkomaista esitelmöijää, Norjasta NorBOLin johtajan Torbjörn Ekremin sekä Ruotsista kovakuoriaisasiantuntija ja molekyylisystemaatikko Johannes Bergstenin. Esitelmät pidetään pääosin suomen kielellä.

Pelkkä osallistuminen kokoukseen on ilmaista, mutta pyydän kaikkia kuitenkin ilmoittamaan osallistumisesta sähköpostitse. Tämä on tärkeää mm. siksi, että osallistujille jaetaan paitaan kiinnitettävät nimikyltit. Ruokailu sunnuntaina maksaa 36 euroa. Tämä sisältää aamupalan, lounaan ja kahdet kahvit kahvileipineen. Paikalla voi myös yöpyä. Yöpyminen kahden hengen huoneessa maksaa 52 €/hlö/yö ja yhden hengen huoneessa 70 €/hlö/yö. Mikäli haluat osallistua sekä lauantaina (kaksi viivakoodiesitelmää + paljon muuta hyönteisaiheista ohjelmaa) että sunnuntaina (varsinainen FinBOL-seminaari), hinta aterioineen on 70 €. Maksut suoritetaan tilille Suomen Perhostutkijain Seura OKO FI51 5780 3820 0246 92. Ilmoittautumisen aikaraja on 2.4.2015, mutta paikalle voi tulla myös ilmoittautumatta. Tällöin ei saa nimikylttiä eikä ole mahdollisuus aterioida (keskuksessa on myös pieni kahvila).


 


 

 


 
         
 

© 2012, FinBOL – Finnish Barcode of Life